Kimaran tarina

Ihmiskunnan on aika suunnata katseensa tähtiin. Emme voi pysyä loputtomiin peräkamarin poikina, kodista on lähdettävä. Ottakaamme mukaan maailmasta mitä tarvitsemme uusien siirtokuntien ylläpitämiseen. Osa meistä joutuu jäämään nielemään pölyä, mutta se on uhraus, jonka olen valmis tekemään.

Rakas päiväkirja. En jaksa keinotekoista painovoimaa, laboratoriosyntetisoitu ravinto ei maita, keinolintujen laulu ei ilahduta. Rakas päiväkirja, tänään päätin, että karkaan takaisin kotiin.

Kimaran maailmaa asuttaa

Oterma

Oterma on nuori siirtokuntalainen avaruudesta, joka on päättänyt karata avaruudesta takaisin ihmiskunnan synnyinseuduille maapallolle. Maapallolla häntä odottaa tärkeä tehtävä. Hänenlaisensa tekivät aikoinaan jotain, mikä vaatii korjaamista.

Kromi

Suurin osa ihmisistä pakeni Mullistusta maan alle. Siellä he selviävät ongelmistaan pitkälle kehittyneellä teknologialla, tieteentekijän periksiantamattomuudella ja joustavalla talousajattelulla. Maailma on kuitenkin yllätyksiä täynnä, eivätkä laboratoriokokeetkaan taida kertoa koko totuutta.

Rigi

Pieni osa ihmisistä asustaa muuttuneen maailman erämaita ja entisten asuinseutujen raunioita. He pärjäävät vaarallisessa maailmassa selviytymistaitojensa ja erinomaisen luonnontuntemuksensa ansiosta. He tuntevat maailman mannut ja männynkävyt kuin omat taskunsa, mutta ihmismielen syöverit ovat erakoille vierasta maaperää.

Puro

Mullistuksessa valtameret ja joet paisuivat yli äyräidensä ja painoivat ison osan maailmasta uppeluksiin. Valtameret ja joet ovatkin hyvin suuria ja vahvoja, purot puolestaan pieniä ja liplattavia. Pieni koko ei kuitenkaan tarkoita, että purot olisivat vähäpätöisiä. Päinvastoin – pienet virrat muodostavat valtameren.

Virvatulet

Virvatulet ovat kaksi luonnonoikkua, jotka tykkäävät haastaa ja koetella vastaantulijoita. Minne Virvatulet ilmaantuvatkaan, niin vastaantulijoilla on taipumus ajautua hukkateille ja haasteisiin. Viime aikoina he ovat innostuneet jostain syystä pohjoisen tähtitaivaan kartoittamisesta. Mikä heillä on mielessään ja mihin he tarvitsevat valtavaa kaukoputkea? Ja kuka on salaperäinen Yksi, jonka palveluksessa Virvatulet näyttävät olevan?