Osallistujat

Piirileirillä tehdään kasvatustyötä, jonka pääkohderyhmä on partion ikäkaudet. Jokainen ikäkausi saa itselleen soveltuvaa ohjelmaa ja muuta tekemistä, kukin voimiensa puitteissa.

Kuva: Aapo Rainio

Sudenpennut

Kimara voi olla ensimmäinen leirikokemus ikinä. Sudenpennun houkuttelee todennäköisesti osallistumaan eritoten että kaveritkin lähtivät.

Seikkailijat

Seikkailijalleleiri ei ole välttämättä ensimmäinen, mutta ensimmäinen piirileiri kylläkin. Suurleirin arki saattaa olla jännittävä eikä kukaan ole katsomassa perään yhtä paljon kuin nuorempia.

Tarpojat

Tarpoja kaipaa leiriltä vapautta. Vapautta käyttää rahaa itsenäisesti, vapautta valita parhaat ohjelmat ja itsenäistä kuljeskelua ilman johtajaa. Pahennusta saattaa aiheuttaa kateus vanhempien ikäkausien iltaohjelma, jonne tarpoja ei pääse.

Samoajat

Kimara tarjoaa pieniä pestejä, omaa ohjelmaa sekä totta kai unohtamattomia partiobileitä! Samoaja on leirillä jo pestissä, mutta ei vielä ihan tekijänä – samoaja on selvästi myös leirin osallistuja.

Vaeltajat

Vaeltaja on leirillä mitä todennäköisimmin ison osan ajasta pestissään ja nauttii pienistä hengähdystauoista leiriarjessa. Leirin suola on tuttujen näkeminen piirin kursseilta ja yhdessä olo alueen muiden vaeltajien kanssa

Aikuiset

Aikuisen rooli on varmistaa, että leiri pyörii ja kiitoksena vastuustaan hän toivoo rentoa leirifiilistä päivien päätteeksi. Samoajilta rauhoitetussa leirikahvilassa aikuinen puhuu syviä ja fiilistelee leiriä samalla muistellen aikaisempia leirejä.

Perhepartiolaiset

Perhepartiolaisille on Kimaralla aivan omaa ohjelmaa, mutta ihmetystä ja innostusta pääsee kokemaan jo tutkailemalla vilkasta leiriarkea.